Juha Tapion fanien ottamat kuvat päätyivät tuoreelle videolle

Eläköön-video on hieno kollaasi Ville Juurikkalan livekuvia sekä tuokiokuvia suomalaisten onnenhetkistä.

[youtube]https://youtu.be/rRr8wqwS3ms[/youtube]

Uuden albuminsa lokakuussa julkaisseen Juha Tapion Sinun vuorosi loistaa –single on hallinnut koko syksyn Suomen radiosoittolistoja.  Kolmessa kuukaudessa hämmentävät viisi tuhatta kertaa soinut laulu on siivittänyt myös samannimisen albumin menestystä. Nopeasti kultaa myynyt albumi kolkuttelee jo platinamyynnin rajaa.

Levyn kakkossinkkuna julkaistiin viime perjantaina albumin avausraita Eläköön. Nyt tästä voimaannuttavasta kappaleesta pääsee nauttimaan myös Marko Voutilaisen ohjaaman videon kera.  Video on hieno kollaasi Ville Juurikkalan livekuvia sekä ihmisten onnenhetkistään hashtagilla #sinunvuorosiloistaa Juhalle postaamiaan kuvia. Livekuvat ovat Sinun vuorosi loistaa –albumin julkaisukeikalta, jossa Eläköön esitettiin ensimmäistä kertaa yleisölle ja  #sinunvuorosiloistaa –kuvia on saanut lähettää instagramiin jo kesästä alkaen.  Fanien lähettämiä kuvia löytyy myös Juhan tuoreimman albumin kansilehdiltä.

“Työstin tätä laulua vuosikaudet.  Kiinnyin siihen niin että valmiiksi saattamisen kynnys nousi vuosi vuodelta korkeammaksi, kunnes tänä keväänä olin siihen itse valmis. Kirjoitin tekstin helatorstai-iltana ja sitä seuraavana yönä. Laskin kitaran kädestäni klo 3.34, auringon noustessa ja lintujen laulaessa. Teki totisesti mieli sanoa: eläköön. Tämä on minulle lauluistani rakkain.”  Juha Tapio

Katso video täältä:  https://youtu.be/rRr8wqwS3ms

Sinun vuorosi loistaa –kiertueen seuraavat keikat

 27.11.2015 Seinäjoki, Rytmikorjaamo (loppuunmyyty)
28.11.2015 Mikkeli, Stellan Tähtitori
02.12.2015 Kuopio, Henry’s Pub
03.12.2015 Joensuu, Kerubi (loppuunmyyty)
04.12.2015 Jämsä, Himos Areena
05.12.2015 Turku, Logomo
10.12. 2015 Helsinki, Tavastia
11.12.2015 Helsinki, Tavastia (loppuunmyyty)
12.12.2015 Helsinki, Tavastia (loppuunmyyty)
18.12.2015 Lontoo, 229 The Venue (UK)

Vastaa