Yleisön pyynnöstä, kerran vielä!

Juha Tapio tuo Pieniä Taikoja -konserttinsa Helsingin jäähalliin

Vain kuukausi sitten Juha Tapio kertoi tekevänsä joulukuun Hartwall Arenan keikan ennen jäämistään tauolle vetämään henkeä parikymmenvuotisen paahtamisen jälkeen. Liput vietiin käsistä.

Niinpä syntyi idea vielä toisesta suuresta konsertista. Mutta eri paikassa ja eri tunnelmissa. Alkuvuoden Juha on kiertänyt loppuunmyydyille saleille Pieniä taikoja -kiertueensa kanssa. Haltioituneen vastaanoton saaneen intiimin konsertin ovat nähneet jo yli 16000 suomalaista. Moni jäi näistäkin konserteista kuitenkin osattomaksi.

Juha onkin nyt päättänyt tuoda taikansa vielä kerran yleisön eteen. Pieniä taikoja Suuressa Hallissa tapahtuu Helsingin jäähallissa marraskuun 1. päivänä kello 19.00.Tämän tilaisuuden jälkeen esitys siirtyy lopullisesti historiaan.

Eikö ole ristiriitaista viedä herkkävireinen konsertti jättiyleisön eteen Juha Tapio?

”Siinäpä piileekin meidän ihana haasteemme: Pieniä taikoja suuressa hallissa. Haluamme näyttää ettei intiimi ja tiheä tunnelma ole tilan koosta kiinni. Pieniä taikoja -konserteissa haluamme häivyttää estradin ja yleisön välisen rajan, istua yhdessä kuvitteelliseen olohuoneeseen ja esittää laulut yksinkertaisesti ja riisutusti. Ja pitää hauskaa, nauraa – ja vähän vaikka tirauttaakin yhdessä. Siitä syntyy taikoja. Eikä aina niin pieniäkään. Tämä kevään kiertue on ollut upea meille soittajillekin.”

Myös konserttiyleisöltä on tullut vuolaita kehuja:
”Paras ikinä näkemäni konsertti”, ”Juha hauskempana kuin koskaan”, ”Mieshän on stand up koomikko!” ”Tutut laulut olivat syntyneet uudestaan. Itkin salaa salin pimeydessä.”

Myös viimeiselle Pieniä Taikoja keikalleen Juha lupaa pari yllätystä: ”Pitäähän sen nyt jossain näkyä että ollaan vähän isommassa olohuoneessa musisoimassa.”

PE 01.11.2019

Helsingin Jäähalli
Ovet klo 17:30. Konsertti klo 19:00
Kesto n. 2t 30min sis. väliaika n 30 min
Ikärajaton. Istuva permanto
Liput myy: Ticketmaster

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jaana Ijäs / Kaiku Entertainment Oy
jaana@kent.fi

Konsertin järjestäjä: Central Line Entertainment
www.centralline.fi